keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Peiteaine vinkit

Peiteaine, eli concealer, on ollut todella isossa nousussa meikkimaailmassa viime vuosina, ja lähes kaikki brändit yrittävät kokoajan tuoda markkinoille sen parhaan peiteaineen.
Peiteainetta ei kuitenkaan enää nykyään käytetä pelkästään suurimpien punotusten tai epäpuhtauksien peittoon vaan moniin muihinkin tarkoituksiin.
Ajattelin seuraavaksi jakaa muutamia mun käyttämiä tekniikoita peiteaineen käyttöön. Toivottavasti näistä löytyis sulle jotain uutta ja hyödyllistä!




Ensimmäinen tekniikka on laittaa peiteainetta luomelle, ja käyttää sitä luomivärin pohjustuksena. Luomiväri, kuten muukin meikki, tarvitsee pysyäkseen ja levityyäkseen hyvin jotain johon se voi tarttua kiinni, ja tähän peiteaine toimii loistavasti, ja mielestäni jopa paremmin kuin monet luomivärin pohjustus tuotteet.




Muista aina kiinnittää peiteaine sen levityksen jälkeen, sillä muussa tapauksesssa se lähtee valumaan ja kertyy ihon pieniin juoviin. Itse käytän usein kiinnitykseen mitä tahansa puuteria, ja silmien alusille käytän hieman kellertävää puuteria, joka poistaa tummuutta silmien alta.




Maybellinellä on mielestäni tämän hetken parhaat peiteaineet hinta-laatu-suhteeltaan. Oma suosikkini on kuvassa näkyvä FitMe!, mutta muita suosikkeja heiltä on Age Rewind Concealer sekä Better Skin Concealer. Tänään käytin siis FitMe!-peiteainetta, mutta kaikki näistä kolmesta ( tai mikä tahansa sinun ihollesi sopii ja on sinun suosikkisi toimii varmasti )
toimivat myöskin hyvin.
Siveltimenä käytän usein tätä EcoToolsin Concealer sivellintä, joka on sopivan pieni ja litteä tarkkaan työskentelyyn.




Seuraava vinkkini on kulmien piirtämisen jälkeen ns. puhdistaa kynän rajat peiteaineella. Tämä saa kulmat näyttämään entistä huolitetummilta. Myös mikäli käytät kulmien alapuolelle vaaleaa sävyä, saa se aikaan kulmille kohotus efektin, eli se tuo kulmia ylöspäin ja avartaa katsetta.




Toinen budjetti ystävällinen merkki, jolla on yksi ( no, ainakin yksi :D ) todella hyvä peiteaine on Nyx Cosmetics, ja heidän HD Concealer. Tämä muistuttaa todella paljon Urban Decayn Nked Skin Weightless Complete Coverage Concealeria, mutta on hinnaltaan paljon halvempi kuin Urban Decayn peiteaine.
Tämä on iholleni tarpeeksi vaalea, jopa sävyssä 02, 
kuin taas Maybellinelta ei oikein löydy mun kalpeille kasvoille sopivan vaaleaa.




Seuraava vinkkini onkin siis, että levität tarpeeksi vaaleaa
 ( varo kuitenkin, ettet käytä liian vaaleaa peiteainetta, jolloin näytät kalkkilaivan kapteenilta )
peiteainetta kasvojesi keskikohtaan, eli otsalle, nenälle, amorin kaareen ja leukaan.
Varo ettet tee nenän viivasta liian paksua, sillä tämä saattaa tehdä nenästäsi paksumman näköisen.




Tämä vinkkii on varmasti yleisimmin käytössä oleva, mutta päätin sen kuitenkin lisätä joukkoon. Eli silmien alusille, kolmion muotoon ( kuten kuvassa ) levitetty tarpeeksi vaalea peitevoide korostaa silmiä ja poskipäitä, ja peittää samalla tummia silmänalusia, sekä väsymisen merkkejä. Tämä on todellakin nykyään käytetyin peiteaineen käyttötapa, ja ehdottomasti omasta mielestänikin se paras. 
On erityisen tärkeää muistaa kiinnittää silmänaluset puuterilla, oli se sitten kirkastavaa puuteria, banaanipuuteria tai ihan normaalia puuteria ( tai ihan mitä vaan ) sillä silmien alla peiteaine todellakin karkaa pienen pieniin juoviin iholla, ellei sitä kiinnitä.




Erityisesti naisilla tulee hormonaalisista syistä nenän pielet usein punaiseksi, ja peiteaine on hyvä konsti senkin peittämiseen. Itse pidän laajemmat, ja ei niin tarkat alueet aina häivyttää BeautyBlenderillä, joka antaa iholle ihanan luonnollisen lopputuloksen.




Peiteainetta on hyvä käyttää myös huuliin, mikäli haluat käyttää jotain vaaleaa sävyä, mutta omat huulesi ovat todella pinkit ( tai vaikkeivat olisikaan ) tämä tuo todella hyvin esille huulipunasi oikean sävyn, sillä huuliesi punakkuus on peitettynä.




Jaan vielä muutaman vinkin, johon käytän tätä EcoToolsin sivellintä.




Huulipunan rajat on helppo rajata peiteaineella, ja näin saat tarkasti rajatut huulet vaivatta. Tämä näyttää erittäin hyvältä varsinkin tummien huulien kanssa, mutta tottakai sopii ihan jokaisen huulivärin kanssa.



Viimeinen vinkkini on käyttää peiteainetta terävoittääksesi silmän rajauksen. Tällä keinolla saa pienellä vaivalla tehtyä upeat ja terävät rajaukset niinäkin päivinä kun se ei tunnu oikein millään onnistuvan! ( kuten mulla tietenkin juuri tänään :D )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti