torstai 31. maaliskuuta 2016

Liian täydet 3+1 päivät



Kuten jo otsikosta voi päätellä, oltiin kaverini kanssa tänään Turun Sokoksella, 3+1 päivillä ja hitsi mikä tungos siellä oli! Hyllyjen välissä kun yritti kuljeskella, niin hyvä kun eteenpäin pääsi, eli porukkaa kyllä riitti! Yritettiin kaverini kanssa tutkailla kaikkea, mutta suurin osa meni kyllä valitettavasti ohi siinä tungoksen keskellä. Paljon oli mielestäni taas "turhia" alennuksia, eli siis alennuksia jotka eivät oikeasti ole alennuksia, mutta saadaan näyttämään alennetulta, kun ne laitetaan niihin pinkkeihin koreihin, mutta näytti taas olevan paljon hyviäkin alennuksia, mikäli olisi siellä pystynyt tuotteita paremmin tutkimaan! Jäi kuitenkin jotain matkalta käteen, vähän tylsiä joka päiväisiä juttuja, mutta kuitenkin!







KC Professional Color Mask, sävyssä Graphite on harmaiden hiuksien pelastaja, ja mulla joka hiustenpesu kerralla käytössä! Käytän tätä hoitoaineen tavoin, joka pesukerralla, ja tämä pitää hiukset oikeesti harmaana eikä vain hopeena, niinkuin sävy Platium vai platinum ), joka tuo siis vaaleisiin hiuksiin hopean vivahteen. Käytän tätä myös välillä ihan ns. hiusvärinä, eli levitän kuivaan tukkaan ja annan vaikuttaa noin 30min, ja sen jälkeen pesulle. Tällä tavalla hiuksiin saa ihan uutta hehkua ja väriä, ja pitää parturikäynnit harvempana. Tuote tarttuu vain käsiteltyihin hiuksiin, ja värejä löytyy monia.
Hinta oli nyt S-etukortilla 12,50€, kun tuotteen normaali hinta Sokoksella on 17,50€.




Olen Batisten kuivashampoon suuri kuluttaja! Mulla menee näitä pulloja ihan hulluna, ja tämä onkin ainoa kuivashampoo, josta oikeesti tykkään! Tämä jättää hiukset puhtaaksi, mutta ei sen näköiseksi että niihin olisi jotain laitettu. Olen käyttänyt monen monia kuivashampoita, ja tää on ehdottomasti mun suosikki kaikista kokeilemistani! Tällä kertaa ostin tuoksun Cherry, eli ihanan kirsikan tuoksun. Batistelta löytyy monen tuoksuisia, ja moniin eri hiusväreihin, sekä volymia ja kiiltoa antavia kuivashampoita, mutta normaalilla valkoisella värillä on mun suosikki, ja pysyvistä tuoksuista tää Cherry. Joku kesä oli joku ihana Limited Edition tuoksu, jonka nimeä en enää edes muista, mutta se oli jossain leopardi-kuvioisessa putelissa, ja se oli tuoksultaan mun ihan lemppari, mutta tosiaan Limited Edition, joten sitä ei enää mun harmiksi ole saatavilla!
Hintaa tällä on Sokoksella 7,90€. Jostain isoista marketeista saa tätä muutaman euron halvemmalla, mutta mä tarvitsin tätä heti kotiin, kun edeltäjä loppui, joten nappasin mukaani.




Seuraavaksi mukaan lähti Lumenen Beauty Base Matifying & Pore Minimizingn Primer, joka on yksi mun suosikeista marketti pohjustusvoide. Tämä jättää ihon ihanan samettiseksi, johon meikkivoide levittyy sulavasti. Tämä myös pidentää meikin pysyvyyttä huomattavasti, varsinkin sen pysyvyyttä juuri mattapintaisena, sekä täyttää huokosia, jolloin meikki levittyy iholle vielä tasaisemmin. Itse tykkään tästä todella paljon, ja edeltävä putelli oli jo aivan lopussa joten uusi tuli tarpeeseen.
Hintaa tällä oli 3+1 päivillä 8,90€, ja normaali hinta Sokoksella 12,90€.
Onko joku teistä käyttänyt Lumenen toista saman tyyppisessä putellissa olevaa primeriä, joka on siis kuivalle iholle tarkoitettu, ja josta tulee ihanaa hehkua kasvoille? Mikäli olette niin kertokaa ihmeessä kommentteihin mielipiteitä, sillä itse olen harkinnut sen ostoa kokoelmaani.



Viimeinen tuote onkin sitten vähän tylsemmän puoleinen, mutta tarpeellinen. Rexonan Anti-Perspirantti, Stress Control. Tämä vain sattui tulemaan käteeni, koska näitä nyt lähes joka tyttö tarvitsee. Tässä kiinnitti huomiota tuo for stressful days, joka tulee sitte mulle tarpeeseen, koska kosmetologin tutkintoon on enää noin 3viikkoa, joten vähän on stressaavaa aikaa. Toivotaan että tämä auttaa, haha.
Hintaa tällä oli 2€, ja normaali hinta 2,90€.



Mukana tuli myös Ruutu+ palvelun etukuponki, jolla saa 4 kuukautta maksutonta katseluaikaa,
EckeröLinen alennuskupongi, jolla pääsee reissaamaan Tallinnaan halpaan hintaan, sekä Sokoksen oma -20% alennuskuponki.

Siinä oli mun 3+1 päivää ostokset ja kuten sanottu vähän tylsän puoleiset, mutta jotain tarttui sieltä tungoksesta silti käteen. Ja onhan tässä vielä Stockmannin Hullut Päivät, Myllytys ja muita ale-tapahtumia, että eiköhän tässä saada kukkaroa kevennettyä kevään aikana taas! ;)

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kasvojen hoito rutiini

Kosmetologi opintojeni kautta olen oppinut todella paljon kasvojen hoidosta, tuotteista ja niiden raaka-aineiden vaikutuksista iholla. Olen saanut paljon hyviä tuotteita testaukseen koulun kautta ( niin koulussa, kuin testerien kautta kotiin ) joiden avulla olen löytänyt itselleni sopivia tuotteita. Suurin osa tietenkin koulumme käyttämästä, ja maahantuomasta tuote-sarjasta Janssen Cosmetics, sillä siitä tiedän tällähetkellä sarjana eniten, sen ollessa siis koululla käyttämämme kasvohoito sarja. Itselläni on paljon päivävoiteita, joita käytän vaihtelevasti, mutta näihin alla lueteltuihin tuotteisiin ihonhoitoni perustuu, vaikka muutamat tuotteet vaihtelisivatkin.

Aluksi haluan kertoa oman ihoni tilanteesta. Ihoni on erittäin kuiva, jonka vuoksi minulla ei juurikaan ole epäpuhtauksia ihollani. Ihoni myös kesii kuivuuden vuoksi usein ( mikäli jollain on tähän joku loistava tuote millä tämän saa loppumaan, kerro ihmeessä kommenteissa! ). Ihoni on käyttämieni tuotteiden vuoksi nyt paremmassa kunnossa kuin se on ollut vuosiin, joten uskon todellakin ammattituotteiden sanomaan! 




Puhdistan ihoni aamuin illoin puhdistumaidolla. Levitän pumppauksen puhdistusmaitoa koko kasvoille ja kaulalle ja pyörittelen sen iholleni hyvin. Tämän jälkeen putsaan kasvot puhdistusmaidosta, sekä sen irroittamasta li'asta kasvoiltani. Puhdistusmaitona käytän Mild Creamy Clenseriä, joka on hellävarainen ja tarkoitettu kuivalle iholle. Tuote on täyteläinen, ja sisältää avocadoöljyä. Avocadoöljy sisältää rasvahappoja ja A-, D- ja E-vitamiineja, jolloin ihoni saa hoitoa ja suojaa heti alkupuhdistuksesta lähtien.

Puhdistuksen jälkeen lisään kasvoveden. Kasvoveden käyttö on erittäin tärkeää, sillä vesi muuttaa ihon luontaista PH-arvoa, ja siitä johtuen kuivattaa ihoa, mutta kasvovesi palauttaa iholle sen luontaisen PH:n, sekä samalla viimeistelee puhdistusmaidolla tehdyn puhdistuksen.
Puhdistuksessa käytän Radiant Firming Tonicia, joka on erittäin raikas, eikä jätä iholle sitä tahmaista tunnetta, jonka olen kuullut olevan monelle ongemla kasvovedessä. Käyttämäni kasvovesi sisältää mm. Kollageenia, joka sitoo kosteuttaa ihoon, muodostaen sen pinnalle kalvon, ja samalla se myös kiinteyttää ihoa.


Janssen Cosmeticsilta en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa kuorintaa, enkä ole sitä muiltakaan sarjoilta löytänyt, joten itselläni on vielä hakusessa täydellinen kuorinta! Tällä hetkellä olen käyttänyt Herbinan kuorintavoidetta, joka kirkastaa ihon ihanasti ja se sisältää C- ja E- vitamiineja, jota auttavat juuri ihon kirkastuksessa! Tämä kuorinta on tarkoitettu normaalille- ja sekaiholle, mutta siinä on erittäin pehmeä kuorinta. Olen myös käyttänyt Dermalogican entsymaattista kuorintaa satunnaisesti. Tässä kuorinnassa entsyymit kuorivat ihoa, joten pyörittelyä ei tarvita. Tuotetta otetaan kämmenelle, tai astiaan, lisätään himan vettä ja sekoittamalla saadaan aikaan vaahto, joka sitten levitetään iholle. Tuotteen annetaan olla iholla 5-10minuuttia, riippuen millaisen tehon haluaa tuotteelta, ja sitten putsataan pois vedellä.

Käytän kuorintaa noin kerran kuussa, sillä kuten aijemmin kerroin on ihoni erittäin kuiva, joten useammin en koe tarvetta kuorinnalle. Kun käytän kuorintaa, käyn kasvoni läpi aina vielä kasvovedellä kuorinnan jälkeen.



Kun teen kuorinnan käytän sen jälkeen aina naamiota. Käytän naamiota noin 2 kertaa viikossa, sillä koen ihoni tarvitsevan paljon lisäkosteutusta, mutta erityisesti kuorinnan jälkeen on minulle tärkeää antaa iholle lisäkosteutta naamion avulla. Naamiona minulla on monia lemppareita, kuten GlamGlow Thirstymud, joka on suuri tehokosteuttaja, sekä Janssen Cosmeticsin Soothing Face Maskia, joka on rauhoittava voidenaamio, joka sisältää mm. Hyaluronihappoa, joka on happo, jota iholla on normaalistikkin, mutta kuivalla iholla vähemmän. Tämä happo sitoo kosteutta, joten sen iholle tuominen on erittäin tärkeää kuivan ihon hoidossa. Tämä naamio myökin vähentää punoitusta ja ärsytystä iholla, joten sopii myös herkälle iholle erittäin hyvin.



Naamion levityksen jälkeen käytän usein runsasta yövoidetta, sillä naamion laitan aina iltaisin. Käytän tällähetkellä yövoiteena Night Replenisheriä, joka tasapainottaa rasva-ja kosteuspitoisuutta, jolloin ihoon saadaan sen kimmoisuus ja kosteus takaisin. Mm. avocadoöljyn, E-vitamiinin ja hyaluronihappojen lisäksi tuote sisältää valkoista lupiinia, joka lisää solujen toimintaa ja parantaa niiden muodostumista, lisääntyneen kosteuspitoisuuden johdosta. Tämä tuote on itselleni ehdoton suosikki Janssen Cosmeticsilta, sillä koen saavani tästä yövoiteesta todella paljon kosteutta iholleni koko yön ajan! Suosittelen tätä kosteusvoidetta ihan jokaiselle, vaikka ihosi olisikin esimerkiksi seka-iho, sillä jokainen iho tarvistee kosteutusta.

Yövoiteen tilalle käytän siis tietenkin päivisin päivävoidetta. Päivävoiteen on hyvä sisältää suojakerrointa, mikäli et halua sitä erikseen lisätä. Päivävoiteen ja suojakertoimen käyttö on erittäin tärkeää. Esimerkiksi meikki levittyy iholle huomattavasti tasaisemmin ja paremmin, kun sen alla on hyvä päivävoide. Päivävoiteena minulla on monia. Osa jättää iholle mattapinnan, ja osa taas erittäin ihanan hehkun, riippuen aina millaisen meikin haluan sille päivälle. Minulla on käytössä myös ihan kosteuttavia voiteita, jotka eivät tee ihon pinnalle hehkua tai mattapintaisuutta, mutta tehokosteuttavat ihoa koko päivän ajan. Tällainen on esimerkiksi Janssen Cosmeticsin Day Vitalizer, joka on täyteläinen mutta samalla kevyt koostumukseltaan. Tuote sisältää mm. macadamiapähkinäöljyä, joka pehmentää ja tasoittaa ihoa.


Käytän päivittäin myöskin silmänympärysvoidetta, joka on myöskin ihonhoidossa erittäin tärkeää. Silmänympärysiho on kasvojen alueella ohuinta ja herkintä ihoa, joka tarvitsee myös hoitoa. Tällähetkellä käytän Eye Zone Geliä, joka on omaan mieleeni, sillä haluan levittää voidetta myös luomille, sillä ne ovat itselläni erittäin kuivat. Huom. Mikäli haluat levittää silmönympärystuotetta luomille, tulee aina olla tarkka ettei tuotetta joudu silmiin!


Omassa käytössäni nämä tuotteet vaihtelevat paljon, muttatämä on oivallinen pohja hyvälle ihon hoidolle! Mikäli Sinulla on joku oma suosikki, jonka nimeen vannot, kerro ihmeessä kommenteissa minulle, sillä olen aina avoin uusiin tuttavuuksiin!





keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rea.Activate by BeautyBlender




Kun näin ensimmäisen mainoksen BeautyBlender-suihkeesta innostuin täysin, sillä rakastan beautyBlendereitä! Käytänkin Beautyblendereitä päivittäin meikissäni.

Aluksi luulin, että tuote on tarkoitettu kasvoille suihkutettavaksi meikin laiton jälkeen, ja ihmettelinkin tuotteen nimeä Rea.Activate ( eli suoraan suomennettu uudelleen aktivointi ). Mutta tarkemmin tuotetta tutkiessani, huomasin sen olevan tarkoitettu juuri BeautyBlenderille! Olen nyt tuotetta muutamia viikkoja kokeillut, ja kokenut sen erittäin hyödylliseksi BeautyBlenderien iän ja niiden pehmeyden ylläpitoon, sillä myös meikkisienet kuivuvat ajan saatossa, veden ollessa kuivattavaa.



Miten sitten tätä suihketta käytetään?
Tuotetta suositellaan suihkuttamaan jo kostutettuun BeautyBlenderiin, noin 15cm etäisyydeltä 4-6 suihkausta. Ja sen jälkeen taputtelemaan jo meikattua ihoa, ja sitä käyttämällä saadaan meikistä taas fresh

Itse en huomannut suurta eroa meikissäni tuotteen käytön jälkeen, mutta BeautyBlenderissäni olen ehdottomasti eron huomannut! Itse olen niin koukuttunut M.A.C.:n Fix +, joka omalla ihollani toimii kuin unelma, joten automaattisesti vertaan aina kaikkia suihkeita siihen. Mutta meikistäni kuitenkin tuli hieman raikkaampi kuin aijemmin Rea.Activate -suihketta käyttäessäni, ja BeautyBlenderistäni tuli mukavan tuoksuinen ja ihanan pehmeä sekä kostea. 

Näitä punnitessa huomasin, että tuote onkin siis erinomainen, mikäli haluat ( ja miksi et haluaisi ) pidentää meikkisienesi ikää! Olen kokeillut tätä myös muihin meikkisieniin, ja tuote toimii näihin samalla tavalla!



Itse ostin Rea.Activate-suihkeeni Stockmannilta, ja siellä sen hinta oli 21€, joten tuotteella on kyllä ehdottomasti hintaa, mutta suosittelen silti kokeilemaan tätä, mikäli itse olet yhtä rakastunut BeautyBlendereihin kuin minäkin!

lauantai 19. maaliskuuta 2016

The Power of Makeup

Meikillä saa paljon aikaan ihmisen ulkonäössä. Vaikka monet niistä, ketkä eivät käytä meikkiä usein kuvittelevat, että ne ketkä meikkiä päivittäin käyttävät meikkaavat muiden vuoksi ja "saadakseen miehiä" ( tai jotain muita typeriä lauseita joita olen kuullut ) asia harvoin on niin.
On tietenkin varmasti myös niitä ketkä meikkaavat juuri edellämainituista syistä, mutta itse meikkaan ainakin vain itselleni. En siksi, että olisin jotenkin epävarma itsestäni ilman meikkiä, vaan koska haluan, ja koska yksinkertaisesti voin.
Saan meikillä itsestäni tehtyä kauniimman ja huolitellumman itseni. Saan suurennettua ja kirkastettua silmiäni, pidennettyä ripsiäni, pullistettua huuliani, sekä esimerkiksi tuomaan esiin poskipäitäni. Tämän kaiken teen siksi että itse pidän meikkaamisesta, ja sen vaikutuksista itselläni ja muilla. Mielestäni meikkaus ei tee ihmisesta pinnallisempaa ihmistä, todellakaan. Ihminen voi silti pitää syvällisistäkin asioista vaikka käyttäisi päivittäin irtoripsiä.
Ihmisten ei tarvitse olla häpeissään sanotessaan, että rakastaa meikata! Musitakaa ettei meikissä ole sääntöjä tai rajoja joita ei saisi ylittää, vaan jokainen saa meikata juuri sillä tavalla kuin haluaa ( ja myös tietenkin jättää meikkaamatta jos haluaa ) ja niin paljon tai vähän kuin haluaa!
Pidetään meikkaaminen kivana, oli se sitten ammatti tai harraste!






torstai 17. maaliskuuta 2016

Arkimeikki

Tällä kertaa olisi vuorossa oma arkimeikkini postauksen muodossa. Itse en usein koulupäivinä käytä meikkiä, sillä koulussani harjoittelemme toisillemme usein esimerkiksi kasvohoitoja meikkejä, jolloin aamulla tehdyt meikit menisivät hukkaan, mutta kun menen töihin tai lähden kotoa koulupäivän jälkeen, tulee minun erittäin usein ( ehkä jopa liian usein ) meikattua. Kun meikkaan arkisin, en käytä paljon meikkiä, vaan meikkaan aika kevyesti. Usein jätän silmän rajaukset pois, ja jätän ne vähän näyttävämpään meikkiin, mutta toisinaan pidän arkimeikissäni myös rajauksista ja irtoripsistä, jolloin saan meikkiin heti näyttävyyttä.



Meikin aloitan aina ihon kosteutuksella, ja kokeilen aina uusia kosteusvoiteita, tänään minulla oli käytössä Janssen Cosmeticsin Day Vitalizer ( josta on tulossa lisää tietoa myöhemmin ).
Kosteutuksen jälkeen käytän ihollani aina Primeria, joka auttaa meikin pysyvyydessä, ja helpottaa myös sen levityksessä. Tänään käytössäni oli Rimmelin Stay Matte Primer, joka kontrolloin ihon kiiltoa, pienentää huokosia ja tuntuu iholla ihanan keveältä. Omani onkin hurjan käytön vuoksi aivan loppumaisillaan, joten täytyy piakkoin hankkia uusi!



Primerin jälkeen levitän meikkivoiteen. Meikkivoiteenani on useana päivänä ollut jo käytössä L'orealin Nude Magique Cushion - meikkivoide! Tämä uutuus luo iholle ihanan hehkun, ja antaa medium peittävyyden! En suosittelisi tuotetta rasvoittuvalle iholle, sillä se on erittäin kuulas meikkivoide, mutta meille kuiva-ihoisille tämä on aivan täydellinen tuote!



Meikkivoiteen levitän BeautyBlenderillä. Itselläni on näitä monissa eri väreissä, mutta tänään käytin juuri hankkimaani Red Carpet-sientä, joka on siis kirkkaan punainen. En itse ole huomannut eroa BeautyBlenderien koostumuksilla, mutta olen kuullut huippupuhetta uudesta Nude-sävyisestä sienestä, joten se taitaa lähteä seuraavalta ostosreissulta mukaani!



Käytän BeautyBlenderiä myös peiteaineen levitykseen. Itselläni ei ole juurikaan peiteltävää, muuten kuin silmänalusilla. Silmänaluset peitän myös siksi, että saan tuotua valoa silmilleni. Levitän meikkivoidetta myös nenän varteen, leukaan, amorinkaareen, ja otsan keskiosaan, tämä tuo myös valoa kasvoilleni ilman korostusvärien käyttöä, eli nopea ja helppo tapa! Minulla on käytössä tänään ehdoton suosikkini, Maybellinen Fit Me!-Concealer, sävyssä 15 Fair, joka on täydellinen tähän tarkoitukseen, sillä se on minulle tarpeeksi vaalea, eikä se keräänny pieniin ryppyihin silmieni ympärillä ( niihin ihaniin kavereihin joita meillä varmasti kaikilla on ;) ) !



Kun olen levittänyt iholle kaikki nestemäiset tuotteet, on aika puuteroida! Näin estän nestemäisten tuotteiden liikkumisen iholla, vaan ne on kiinnitettynä kasvoihini. Erityisesti silmien ympärystä on erittäin tärkeää puuteroida, jottei peiteaine siellä lähde vaeltelemaan. Puuterina olen käyttänyt viime aikoina M.A.C.:in Prep + Prime Transparent Finishing - Puuteria, joka ei sisällä väripigmenttejä, vaan tekee vaan puuterin tarkoituksensa. Käyttämällä väritöntä puuteria en muuta meikkivoiteeni väriä, joka joskus saattaa värillisen puuterin vuoksi muuttua yllättävänkin paljon. Itse pidän tästä puuterista erittäin paljon, sillä se pienentää huokosiani, muttei jätä ihoa tuntumaan liian puuterimaiselta, kakkuiselta.




Tässä vaiheessa usein itse siirryn kulmiin. Kulmissa käytin tänään Anastasia Beverly Hills:in Brow Defineriä, josta enemmän kerroin viime postauksessani. 



Seuraavaksi siirryn silmiin. Silmiini en usein käytä paljon aikaa arkimeikissäni, vaan tuon vain hieman esille luomivakoani ja saatan laittaa vaaleita sävyjä kulmaluulle ja silmien sisänurkkaan. Tänään käytin myös himan kultaista glitterimäistä luomiväriä aivan luomieni keskelle, jotta saan niihin lisää näyttävyyttä. Oma suosikkini on tällä hetkellä ehdottomasti ollut Urban Decay:n Naked 2 - Luomiväri paletti, josta tänään käytin sävyjä Foxy, Tease ja YDK. Näillä kolmella sävyllä saan helposti aikaan halutessani vähän näyttävämmänkin arkimeikin. Silmäni rajasin nestemäisellä rajauksella, johon käytin suosikkiani Rimmelin Glam'Eyes, josta kerroin myös enemmän aijemmassa postauksessani Kosmetiikka Suosikkeja. Halusin myös tänään tuoda silmiäni enemmän esille, joten laitoin irtoripset, jotka ovat kuitenkin erittäin luonnolliset. Käytin irtoripsinä Eylure Londonin Volume 070-irtoripsiä. Ennen irtoripsiä lisään maskaran, sekä hieman taivutan ripsiäni. Tänään käytin Maybellinen The Falsies Push Up Drama- Ripsiväriä. En ole aivan varma mielipiteestäni tähän uudehkoon ripsiväriin, joten kerron mielipiteeni siitä useempien käyttökertojen jälkeen!





Silmien jälkeen lisään kevyen varjostuksen ja tuon iholle pientä päivetystä, lempparillani TheBalmin Bahama Mama - Bronzerilla. Tämä on joka päiväisessä meikissäni ihan lempparini, sillä se on juuri oikeanlainen sävy omalle iholleni! Lisään samalla myös poskipunan, sekä korostuspuuterin. Tänään halusin hehkua, sillä aurinko paistoi koko päivän, joten käytin TheBalmin HotMama - Poskipunaa, sekä Mary-Lou Mnizer - Korostuspuuteria. Nämä luovat iholle ihanan hehkun, ja auringon valo heijastaa niistä ihanasti! Tämä kolmikko on yhdessä aivan ehdoton lempparini!







Huuliin halusin käyttää tänään myös suosikkiani, nimittäin M.A.C:in huulipunaa, sävyssä Velvet Teddy, joka on kaunis huulipuna arkimeikkiin. Velvet Teddy on nude huulipuna, joka taittaa selvästi rusekaan. M.A.C.:in huulipunat myös tuoksuvat ihanan vanilijaiselta, sekä pysyvät huulilla todella pitkään! Nudet huulipunat ovat myös suosikkejani arkimeikissä, sillä niitä on huomattavasti helpompi lisäillä päivän mittaan, kuin kirkkaita sävyjä, kuten kirkkaan punaista.




Lopuksi viimeistelen lähes poikkeuksetta meikkini M.A.C.:in Fix+ - suihkeella, joka poistaa iholta liian puuterin, sekä tuo iholle hehkua!



Sitten onkin meikki valmis ja aika siirtyä ulos ja aurinkoon! Aurinkoisia päiviä kaikille!





tiistai 15. maaliskuuta 2016

Anastasia Beverly Hills - Brow Definer

Heippa!

Kuten otsikosta varmasti jo huomasit, tällä kertaa on postauksen aiheena Anastasia Beverly Hills:n Brow Definer! Tuote on markkinoilla aika uusi, itsekkin kuulin siitä vasta aivan vuoden alussa, ja vasta nyt sain sen käsiini! Bongasin tuotteen vasta viime viikolla bangerheadin nettisivuilta, ja siirsin sen samantien ostoskoriini! 



Miten sitten Brow Definer eroaa niin sanotusta alkuperäisesta Brow Wiz:istä? Koostumukseltaa, tai pigmenttisyydeltään eivät tuotteet juurikaan eroa, mutta itse olen jo kokeilulta huomannut etta Brow Definer on huomattavasti pehmeämpi koostumukseltaan kuin Brow Wiz.
Ulkomuodoltaan tuotteissa taas on paljon eroa. Brow Definer on paljon paksumpi paketoinniltaan, ja niin sanottu kynä osuus on kolmion muotoinen. Molemmissa kynissä on kuitenkin harjasosa toisessa päässä, jolla saa kulmat harjattua omaan muotoonsa, sekä pehmitettyä hyvin kynän jälkeä.





Kolmion muotoon suunniteltu Brow Definer on huomattavasti helpompi kulmien muotoilussa ja täyttämisessä kuin Brow Wiz. Kulmien tekeminen on nopeampaa ja vaivattomampaa, sillä Brow Definerilla saa kulmat tehtyä jopa yhdellä vedolla (vaikkakin itse olen niin tarkka että minultakin menee hetki piirtäessä ;) )! Koska tuote on suurempi, kuin pikkusiskonsa, on mielestäni myös sen kanssa piirtäminen myös iholla pehmeämmän tuntuista.



Jos jotain miinusta haluaa tästä tuotteesta löytää, verraten Brow Wiz:in, on hinta korkeammalla ( Bangerheadin sivuilla tuote maksoi 27€, kuin taas Brow Wiz 19,50€) ja tämä onkin siis aika luksus tuote kulmille! Itselleni kuitenkin on hintansa arvoinen tuote, joten en suurempaa miinusta hinnasta antaisi!
Toisen miinuksen olen huomannut myös, että jos pitää erittäin tarkasti saada piirrettyä, ei Brow Definer siihen aivan yllä pikkusiskonsa tavoin.



Kokonaisuudessaan tuote on aivan mahtava, ja varmasti yksi tulevista suosikeistani! Itse käytän sävyä Ebony, joka on juuri sopivan kylmä omaan hiustenväriini!
Voin lämpimästi suositella tätä tuotetta jokaiselle, varsinkin nyt, kun tuuhet kulmakarvat ovat ehdottomasti kevään ja kesän hitti!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kosmetiika suosikkeja

Heippa!

Tähän postaukseen keräisin joitain suosikki meikkejäni, joita käytän lähes päivittäin! Itselläni on aika moinen kokoelma jo meikkejä kertynyt, joten luonnollisesti myös niitä omia suosikkeja on löytynyt! Osa mun tämän hetkisistä suosikeista on ihan uusiakin, joten toivottavasti jotain uuttakin löytyy joillekkin! Tuotteet eivät ole paremmuus järjestyksessä, vaan pelkästään listattu joitain suosikkejani.


Ensimmäisenä haluan nostaa esille parhaan huulivoiteen ikinä, jota olen itse käyttänyt! Korresin Lip Butter, sävyssä Jasmine! Kärsin todella usein erittäin kuivista huulista, ja pitkään etsin sellaista huulivoidetta joka oikeasti kosteuttaa, eikä vain tunnu kostealta huulien pinnalla! Ensimmäistä kertaa tätä huulivoidetta käyttäessäni ennen nukkumaan menoa, hämmästyin miten pehmeät ja kosteat huuleni olivat vielä aamullakin! Todella huippu tuote!



Toinen suosikki tuotteeni huulille tällä hetkellä on ehdottomasti Lushin Bubblegum Lip Scrub, joka kuorii huulet ihanan pehmeiksi! Tässä huulikuorinnassa on ihana ja erittäin makea, karkkimainen tuoksu, joka muistuttaa HubbaBubbaa! Käytän huulikuorintaa usein, sillä kuiviin huuliin kertyy nahkaa, jolloin ei huulipuna levity tasaisesti. Huulikuorinta on käytössä varsinkin silloin, kun käytän nestemäistä huulipunaa, jolloin huulten juonteet ja tasaisuus korostuu entisestään.



Suuren suuren suosion saama kulmatuote on yksi minunkin suosikeistani, nimittäin Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz, joka minulla on sävyssä Ebony! Tämä tuote saa kulmat näyttämään luonnolliselta ja upealta ilman suurta vaivaa! Käytän sävya Ebony, koska itselläni on erittäin kylmän sävyiset hiukset, ja mielestäni tämä sopii niihin parhaiten!




Seuraavaksi on vuorossa ehdoton "tavaramerkki" minulle, joka on Rimmelin Glam'Eyes Professional Liquid Liner sävyssä 001 Black Glamour! Tällä Eye Linerilla saa luotua helposti itselleni suosiman kissan silmä rajauksen, jota käytän lähes päivittäin! Hinnallakaan tämä rajaustuote ei ole pilattu, joten sitä suuremmalla syyllä se on ehdoton suosikki!





Viimeisenä tähän päivitykseen haluan nostaa toisen suuren suosion saaneen tuotteen, nimittäin M.A.C.:n FIX+! Tämä suihke on erinomainen monesta syystä! Kun sitä käyttää ennen meikkiä, se sekä pohjustaa ihoa meikille, että neutralisoi ihan punaisuutta, sillä siinä on rauhottavia ainesosia, kuten kurkkua. Sen voi myös suihkuttaa kasvoille meikin jälkeen, joka poistaa näin kasvoilta ylimääräisen puuterimaisuuden, ja luo samalla hehkua kasvoille! Käytän suihketta usein myös tuomaan esille lisäpigmenttiä luomiväreistä. Eli otan luomiväriä siveltimeeni, ja suihkautan 1-2 kertaa siveltimeen, jotta luomiväristä tulee ns. tahmea. Näin saa parhaimman lopputuloksen esimerkiksi glittereitä käyttäessä!



Toivottavasti tämä päivitys toi jotain uutta ja mielenkiintoista sinulle! Seuraavaksi ajattelin jakaa uuden tuttavuuden, joka luultavasti tulee tekemään tiensä yhden näiden suosikkien paikalle tulevaisuudessa!