tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ostoksia

Kevään tullen on ilmestynyt taas huima määrä uutuuksia kosmetiikan saralla, enkä itsekkään voinut malttaa uutuuksia haalimasta kun niitä selailin!
Ensimmäisenä selailin Pretty.fi:ssä, josta ostoskoriin siirtyi uusia, mutta myös jotain suosikiksi nousseita tuotteita, jotka on mulla jo aiemmin ollutkin käytössä. Halusin jakaa ne myös täällä, jos jäisi jotain mielnkiintoista uutta mieleen!





Tämä tuote ei ole uusi, mutta se on uusi minulle ja sopii erittäin hyvin kevääseen! Olen nähnyt näitä E.l.f.:n Poskipunapaletteja netissä, niin blogessa kuin Youtubesta, mutta vasta nyt päädyin itsellenikin sen hankkimaan. Omani on sävyssä Light. Poskipunien sävyt ovat ihanan keväisiä, ja pigmentointi on erittäin hyvä, kun miettii että nämä neljä poskipunaa olivat hinnaltaan vain 16,95€! Kolme sävyistä on mattapintaisia, ja alin oikealta on helmiäinen. Kaikki sävyt ovat ihanan pehmeitä ja hyvin levittyviä, ja näyttävät iholla ihanilta! Ylhäällä oikealla, on ruskeampi sävy, joka melkein itselläni menisi bronzerina, sillä se näyttää ihollani niin ruskealta, vaikka paletissa ihanan persikkaiselta! Paljon kyllä saan hyötyä tästä paletista!
Ainiin, ja pääsihän koiranikin kuvaan, paletin ihanan ison peilin kautta! Iso peili on aina loistava paleteissa, sillä ne on mukava ottaa matkallekkin mukaan ihan vaan peilinkin takia!



Vasemmalta oikealle sävyt: Raspberry, Strawberry, Pink Lemonade


Seuraavaksi ostoskoriini päätyi myös E.l.f.:n tuotteita, nimittäin kolme kappaletta Luscious Liquid Lipstick, sävyissä Strawberry, Raspberry ja Pink Lemonade. Ostin suoraan kolme kappaletta, sillä hintaa näillä huulipunilla oli vain 3,99€ (norm. hinta 4,49€)! Kuitenkin hieman petyin, sillä sanasta Liquid Lipstick kuvittelin välittömästi tuotteen aintavan tahraamattoman mattapinnan huulille, mutta huulipuna onkin lähempänä huulikiiltoa kuin huulipunaa. Pigmenttiä kuitenkin tuotteista löytyy, eikä huulipunia tai huulikiiltoja voi mielestäni olla liikaa, joten ihan mukava tuote joka tapauksessa! Huulipunat myös kosteuttavat huulia mukavasti, sekä tuoksuvat mentholiselta!



NYX Cosmeticsin tuotteet ovat yksiä lemppareitani, joita näillä hinnoilla saa! Lähes joka kerta kun tilailen jotain kosmetiikkaa, päätyy ostoskoriini NYX:iltä jotain, ja niin kävi taas! Tämä tuote on kuitenkin ollut meikkikokoelmissani jo jonkin aikaa, ja nyt oli aika uudelle, vanhan lähes loppuessa! Kyseessä on siis Matte Finish Setting Spray - Kiinnityssuihke. Suihketta käytetään meikin viimeistelyyn, ja se antaa iholle ihanan matta pinnan, jättämättä sitä kakkuisen näköiseksi! Suihke ei myöskään kuivata ihoa, sillä minullakin on kuiva iho, mutta voin käyttää tuotetta silti ilman että ihoni tuntuisi kireältä. Varsinkin seka-tai rasvoittuville ihoille tämä suihke olisi erittäin kätevä, sillä se estää ihon kiiltoa ja rasvoittuneisuutta meikin alla! Ehdoton suosikkini siis!



Halusin myös kokeilla jotain uutta, marketti-hintaista meikkisuihketta, joten ostoskoriini eksyi myös W7 The Fixer Face Spray Kiinnityssuihke. Tätä en ole vielä päässyt testailemaan, mutta innolla odottelen toimiiko tuote, sillä hintaa sillä oli vain 4,99€! Tuotteen kerrotaan kiinnittävän meikki hyvin, ja samalla kosteuttamaan kasvoja! Kerron myöhemmin varmasti lisää, onko tuote hinta-laatu suhteeltaan huono, hyvä vai erinomainen!




Seuraavaksi ostin primerin, Rimmelin uutuuden, jota olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla, nimittäin Fix & Protect Makeup Primer, meikinpohjustusvoide, joka sopii täydellisesti kesän ja kevään pohjustukseen, sillä siinä on SPF 25! Eli kasvosi on suojattu vaikket laittaisi aurinkosuojakerrointa muista tuotteista! Tuote antaa iholle loistavan pohjan meikin levitykseen! Olen tuotetta vasta kerran kokeillut, joten kerron tästäkin tuotteesta paremmin, kun saan sitä enemmän käytettyä, mutta tuote tuntuu olevan nappi ostos! Hintaa tällä primerilla oli pretty.fi:ssä 9,90€.





Hankin myös pari huultenrajauskynää, joista ensimmäinen on Sleekin MakeUp Twist Up Lip Liner, sävyssä Lychee. Tämä huultenrajauskynä on ihanan kesäinen sävyltään, sillä se on oranssihtava, mutta kuitenkin punainen. Omassa meikissäni en niinkään välitä täysin oranssista huulimeikistä, mutta oranssiin vivahtavat sävyt ovat kyllä mieleen kesällä ja keväällä! Aiemmin samasta sarjasta ostamani huultenrajauskynät pysyvät huulilla suht hyvin, ja ovat erittäin käteviä, sillä niitä ei tarvitse terottaa, mutta kynä on kuitenkin aina riittävän ohut! Hintaa tuotteella oli vain 4€, joten näin halvalla on kiva saada meikkikokoelmaan lisäystä!




Toinen huultenrajauskynä on W7:n Lip Twister sävyssä Brown. Sävy on ihanan punaruskea, ja koostumukseltaan pehmeä, joten kynää voi käyttää hyvin koko huulilla ilman mitään huulipunaa, eikä huulet tunnu kuitenkaan kuivalta! Kuten Sleekin huultenrajauskynässä, on tässäkin kierremekanismi, mutta tässä on vielä kiva lisä, silä rajauskynän toisesta päästä löytyy kätevä terotin, joten kynällä saa missä tahansa erittäin tarkan lopputuloksen! Hintaa tällä rajauskynällä oli vain 2,99€, joten tähän hintaan ei parempaa rajauskynää taida edes saada! Mieleni tekisikin tilata nämä vaikka kaikki!




Seuraavaksi uutuus, jonka Rimmel teki yhteistyössä Kkate Mossin kanssa, nimittäin Face Sculpting Palette by Kate, omani hankin sävyssä 001- Golden Sands, jossa kaikki sävyt ovat viileitä ja helmiäisiä. Paletista löytyy siis korostuspuuteri, poskipuna sekä aurinkopuuteri. Kaikki sävyt ovat mielestäni ihania, joskin aurinkopuuteri itselleni hieman liian oranssihtava, mutta ehkä kesämmällä rusketuksen kanssa juuri sopiva! Hintaa tällä paletilla oli 11,50€, joten todella halpa ja hyvä esimerkiksi matkustukseen kesällä, sillä paletissa on niin hyvät tuotteet kesäisen ihon luomiseen! Tästä tulee varmasti kesän suosikki!


Siinä olikin kaikki, jota Pretty.fi sivustolta tällä kertaa mukaani tarttui, enkä malta odottaa että kesä-tuotteita tulee lisää jotta saan niitä kokeiluun! Tilasin myös muilta sivustoilta tuotteita, joten kun ne saapuvat varmasti kerron niistä myös täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti